Neljäs reissupäivä

Turussa välipäivä, Scandic Plaza0 km

Kun herättiin leppoisasti kello oli jo  yli kahdeksan, ja siirryimme  hotellin aamupalalle kaikessa rauhassa. Ehdin jopa pestä pyykkiä hitusen ennen lähtöä. Mutta aamupalalla viihdyimme ainakin tunnin välipäivän kunniaksi.  Oikein  miellyttävää ja nautinnollista.


Kuva: Toivo-kissa hotelimme läheisyydessä


Päätimme lähteä Fölin lautalla käymään Ruissalossa päiväretkellä. Jokiristeilyhän on nimittäin aivan loistavaa helteisen päivän tekemistä. Saimme lauttassa matkaavalta perheeltä vinkin et kannattaa käydä syömässä Ruissalon telakalla.  He olivat olleet siellä aiemmin ja nauttineet todella hyvää ruokaa. Nooh, mehän emme olleet kuulletkaan aiemmin koko paikasta. Mutta kiinnostuimme  ja jäimme Ruissalon telakan laiturilla pois lautasta. Ja osoittautui et telakan miljöössä oli  yhdistetty loistavalla tavalla merellinen tunnelma, historia sekä ihan nykyaikaiset palvelut mm. ravintoloita ja joitain matkamuistomyymälöitä yms. turistien iloksi.

Päädyimme Pizzeria Zakeen syömään artesaanipizzaa ihanasti  aurinkoiseen laiturinokkaan. Merellisempää ruokailupaikkaa ei olisi voinut löytää. Johan se passas meille maakravuille.


Kuva: näkymä lounaspaikan terdeltä

Kuva: hieno pizzerian omistajan mahonkivene

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhdeksäs reissupäivä

Seitsämäs reissupäivä